perjantai 8. toukokuuta 2020

Android musiikkisoittimista


ASUS zenphone 5 puhelimessa ei ollut ollenkaan omaa musiikki soitinta. Asennettuna oli googlen play musiikki. Kyllähän niillä tietty pärjää. Googleplay musiikki toimii sinänsä ihan hyvin. Ihminen tottuu tiettyyn ohjelmaan sekä Samsungeissa, että Honor- puhelimessa oli omat soittimensa. Ongelmana tai outoutena oli sekamelska siitä missä tiedostot sijaitsevat, monet soittimet voivat skannata koko puhelimen sisältöä ja merkata kansioita tyylejä ja niin edelleen tuo kaikki oli jotenkin kömpelömpää google musiikissa.

Musiikki kappaleiden sanojen ja tietojen etsiminen


Minulla oli aiemmin käytössä myöskin Musixmatch, mutta ohjelman käyttöliittymä on niin hirveä, ettei sitä kerta kaikkiaan voi käyttää enää, ei ainakaan näkövammainen. Käyttöliittymä ehkä toimisi android tabletilla mutta nykyisin olen musiikin tunnistamiseen käyttänyt Shazam ohjelmaa, tuohan on Symbiani käyttäjillekin ehkä tuttu ohjelma. Muuten google musiikissahan on myös näköjään haku kohdassa tunnista kappale. Tunnistamisen lisäksi tietenkin sanoitusten etsiminen Lyricsistä onkiva ominaisuus.
Mielestäni Shazamissa on kylläkin liittymä lyriciin, itseäni kun useinkin kiinnostaa sanatkin, eikä vain luullun arvaus.

Musiikki soittimen valinta puhelimeen


Musiikin suhteen on monenlaisia tarpeita. onhan soundcloud ja Spotifykin soittimia, mutta pilvessä ja voihan vlc:lä musiikkia kuunnella silläkin. Eli keskityn nyt lähinnä mp3 musaan. Mulla oli jonkin aikaa soittimena Poweramp soitin joka tarjoa kyllä toiminnallisuuksia, mutta heikolla näölläkin se on melkoisen sekava. Nyt on löytynyt sellainen soitin joka on mielestäni selkeämpi. Nimeltään Muzio player, tuossa soittimessa on mahdollisuus etsiä myös sanotuksia etsintä näyttää hakevan ensin jostain omasta tietokannasta, jos ei löydy voi hakea netistä näyttää hakevan juurikin lyricsiltä.  Nyt on kuukauden päivät ollut käytössä Garminin urheilukello, jolla pystyy käynnistämään musiikki soittimen. Eihän se tosin ole mikään näkövammais- kello, Muzio näytti asentuvan oletus musiikki soittimeksi, joten se käynnistyy myös kellosta, mikäli soitin widgettiä napautetaan. Olen aika voimakkaasti muokannut oletus sovelluksia. Osa ohjelmisto valikoimasta tulee jatkuvuuden hakemisesta onhan rasittavaa kaikkea opetella uudelleen, siinä mielessä, se ettei  Asuksessa ollut musiikki soitinta vaati hieman vastaavien ominaisuuksien hakemista, kuin s
Samsung music playerissä, tai Honorin musiikki soittimessa, jotka olivat riittävän hyviä, mutta en tosiaan ollut täysin tyytyväinen powerampin ulkoiseen käyttöliittymään ja tuo muzio on suomeksikin vielä.

kuvassa soittolista näkymäMusio soittimen albumi näkymäMyzio player näyttää musiikki kansiot (kansio näkymä)


Muzio playerin kansiorakenne ja ulkonäkö on varsin selkeä yllä kuvakaappauksia käyttöliittymästä.



 Muzion valikoista löytyy media scan jolla soittimen löytämiä tietoja voi hakea, myös taajuus korjain ja ajastin löytyy
Kuvakaappauksia Power ampista. Lähestymisitapa on insinöörin.


What do you want to do ?
New mail