tiistai 14. helmikuuta 2017

Epäloogisuus googlen puheohjauksesa


Ensinnäkin pyydän lukemaan tätä tekstiä pieni pilke silmäkulmassa.
Eli aloitetaanpa. Mietin saisiko talkbackin päälle google nowlla.
Testattu on, kun saan bluetoothin päälle samomalla "bluetooth
päälle".
Niin en saa kuitenkaan talbackia päälle sanomalla talkback päälle :).
Olen kokeillut muitakin avustimia, niin kuin olen kirjoittanut. Ongelma kai lähinnä on
saada puheentunnistus päälle. Goole now on hyväksi havaittu. Lisäksi on
luottamuskysymykset, googella on myös google assistant. Näyttäsi myös siltä,
ettei voi n voi kytkeä mobiilidataa pois sanomalla ”mobiilidata pois”.
Eli tässä tapauksessa sillä estetään ampumasta itseä nilkkaan, sillä google
nowhan lakkaisi toimimasta ilman nttiä. Päätelmäni on, että koska talkback tarvitsea luvan
päästä kaikkialle,sitä ei voida kytkeä päälle turvallisuuteen vedoten puheohjauksella.
Niinpä niin, no sehän on turvalista, kun google puheohjausta käyttäessään
nauhoittaa kaiken :D. Tästä syystä en ole asentanut google assistant ohjelmaa.
On nimittäin mielenkiintoista tutkailla välillä omaa toimintaa google tiline hallinnan kautta.
Joka tapauksessa asetustenkauttahelppokäyttöisyys kytkimet varoittaa asioista kun se otetaan asetusten kautta käyttöön, lisäksi kysytään puhelimen lukituskoodi.
En muuten saa tälläkohtaa kuitattu lukituskoodia myöskään
sormenjälkitunnistimella.
Sama pätee kaikkiin kytkimiin, jotka ovat helppokäyttöisyyden alla.
En muuten ole saanut selville, mihin esimerkiksi nortonin helppokäyttöisyys
kytkin oikeastan vaikuttaa, Norton on kuitenkin myös tuolla kohdassa suojaus ja laitteen
ylläpitäjät. Mutta arvelen,että talkback puhuu enemän arkaluotoista tietoa myös nortonissa
kun helppokäyttöisyyden kanssa.
Käsittääkseni ohjelmilla joille annetaan pääkäyttäjä oikeuksia on pääsy jokatapauksessa pääkäyttäjä toimintoihin kuten varmuuskopiointi. Epäloogisuus talkbackin
kohdalla on tietysti se,että minulla on kohdasa helppokäyttöisyys esteetömyyden pika kuvake käytössä päällä.
On muuten epälooginen suomennos, sillä tämä mahdollistaa sen,että
painamalla virtanäppäintä ja pitämällä kahta sormea näytöllä talkback
käynnistyy, tätä toimenpidettä käytettäessä talkback ei kysele mitään, vaan
puhelin tekee ”softbootin”, voisi siis olettaa että tässä tehdään eräänlainen
oikeuksien uudelleen antaminen. Muuten samsungissahan tuo talkbackin
pikakuvake tosiaan saadaan virta näppäimen painamisen jälkeen näkyviin
tulevaan dialogiin, kuten tietty siellä on myös lentokonetila ja virta pois.
Jos ite käyn laittamassa talkbackin päälle helppokäyttöisyys valikosta, ei
softbootia tehdä, koska puhelin tosiaan kysyy vahvistuksen oikeuksista, kuten aiemmin
totesin.
Eli kuten huomaatte, tässä pakinassa on myös vastaus, miksi tuo epäloogisuus
puheohjauksesa, ettei talkbackia kytketä päälle. Tosin nämä ei perustu
muuhun kuin meikäläisen valistuneeseen arvaukseen esim siltä osim. miksi
softboot tehdään jos talkback käynnistetään virtanäppäimen avuslla ja sitä
ei tehdä jos ite käyn laittamassa sen päälle asetuksista. Tuo
jälkimmäinenhän ei ole sokealle mahdollinen, joten olisi tavallaan sokealle
helppoa että google now antaisi kytkeä aivan kaikkia kytkimiä pois ja
päälle :).
Kuvakaappaus, dialogi joka näkyy helpppökäyttöisyyden alta, kun talkback kytkin kytketään päälle.

kuvaruudun teksti tekstinä.

Käytä kohdetta TalkBack Jos TalkBack kytketään päälle, laite ei käytä nayttölukkoa datan salauksen tehostamiseen.
Kohteen TalkBack täytyy:

Tarkkailla toimenpiteitäsi
Vastaanottaa ilmoituksia, kun kommunikoit sovelluksen kanssa.

Noutaa ikkunan sisältöä
Tarkistaa käyttämäsi ikkunan sisällön.

Ottaa käyttöön Tutki koskettamalla
Kosketut kohteet lausutaan ääneen, ja ruuriulla v0i liikkua eleiden avulla.